Sivut

7.6.2016

YLIOPPILAS 2016

Hyvää ruokaa, sukulaisia, ystäviä, hymyjä ja halauksia, kymmenittäin ruusuja. Aurinkoa, muita lakkipäitä, naurua, haikeutta. Lukuisia onnitteluja, oman nimen jälkeen maininta stipendistä ja vihdoin myös tyytyväisyys itseen, valtavaan panostukseen ja siihen, mihin se lopulta johti. Muutamia hyödyllisiä juttuja omaan kotiin, koru(t) jota ei joka vastaantulijalta löydy, niin monia kauniita ajatuksia ja kortteja. Vapauden, kesän ja toivon tuntua ilmassa. Tätä kaikkea ja paljon muutakin piti sisällään mun yo-juhlapäivä, josta sanat eivät edelleenkään riitä kertomaan kaikkea. Siksipä sanojen sijasta jaankin kanssanne läjäpäin kuvia, joista kiitos kuuluu valokuvaajana toimineelle siskolleni Annille! Onnea vielä kerran kaikille valmistuneille, toivottavasti teidän juhlapäivä oli yhtä ikimuistoinen kuin omani :)






Sain vanhemmiltani lahjaksi kultaisen kaulakorun, jota pääsin itse mukaan valitsemaan jo hyvissä ajoin ennen juhlia. Ei voi muuta sanoa kuin tykkään tästä x 1000!







Meillä oli juhlissa tällainen pieni "rekvisiittapöytä", josta näkyy tässä vain osa. Kerättiin siis mun koulutien varrelta yhtä sun toista niin kuin neljännellä luokalla tehty eka esitelmä ja lukion aluetutkimus. Omasta mielestäni vastaavia on ainakin aina hauska katsella, joten äidin idea otti aika nopeasti tuulta alleen... :D


Muidenkin lakkiais/valmistujaisjuhlista ois kiva lukea, joten jos sä juhlit tänä vuonna niin linkkaahan postauksesi mulle! : Jenny

9 kommenttia :

  1. Sulla on aivan ihanan värinen mekko! Liityin lukijaksi tänne sun blogiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Itsekin tykkäsin siitä ihan hurjasti ♥ Tervetuloa seurailemaan mun juttuja sitten vaan :)

      Poista
  2. Onpa ihania kuvia ja wautsi tuo mekko sopii sulle tosi hyvin ♥ Tuli ihanan positiivinen fiilis luettuani tän postauksen! Itselläni ylioppilasjuhlat ovat vasta ensi vuonna edessä, hieman jännittää jo nyt :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos paljon sulle ♥ Toivottavasti pääset sitten ensi vuonna viettämään yhtä ihanaa juhlapäivää kuin mä tänä vuonna!

      Poista
    2. Kiitos, niin toivon minäkin :)
      (ja toivottavasti meillä on yhtä herkullisennäköistä ruokaa tarjolla, hehe :D)

      Poista
  3. Voi vitsit rakastuin tohon sun mekkoon! niin ihanan värinen <3! Kelpais mullekkin ;D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sofia! Toi mekko ja väri oli kyllä itsellekin ihan sellainen rakkautta ensisilmäyksellä löytö <3

      Poista
  4. Suuret onnittelut! :) Todella upeana olet ollut ja ihanat tarjoilut♥

    ♥: http://jeannays.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos sulle ihanasta kommentista! ♥ tarjoilut oli kyllä niin herkullisia että vesi tulee kielelle jo ajatuksestakin :P

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa enemmän kuin uskotkaan <3 Muistathan kuitenkin pysyä asiallisena!

.sidebar { text-align: center; } .sidebar{ float: right; margin-right: -10px; }