Sivut

27.2.2016

OPISKELUVINKKEJÄ OSA 2

Moikka taas! Yks ensimmäisistä postausideoista, mitä tähän tauon ajalle keksin, oli tää opiskeluvinkkipostauksen toinen osa. Ensinnäkin mulla jäi sen ekan osan jälkeen fiilis, että kyllähän niitä vinkkejä ois enemmänkin ollut ja toisekseen se opiskeluvinkkipostaus oli tosi suosittu ja kuuluukin mun blogin luetuimpiin postauksiin. Tässä aiheessa on vieläpä nyt aikalailla symboliikkaa, sillä mulla on juuri kirjoitukset meneillään ja kun tää postaus ilmestyy tänne jo lukuloman alkupuolella, mulla on vielä aikaa ottaa opiksi omista vinkeistänikin, hah! Nyt kuitenkin itse asiaan, toivottavasti näistä on hyötyä jollekin...


1. Kaveri avuksi.
Kaverista voi olla paljon hyötyä opiskelussa. Voitte esimerkiksi kysellä toisiltanne koealueen vaikeimpia kohtia, opettaa asioita toisillenne tai yksinkertaisesti tehdä tehtäviä yhdessä ja tukea toisianne tarvittaessa. Monesti esimerkiksi matematiikassa toinen on hyvä geometriassa ja toinen esimerkiksi yhtälöissä, milloin on kätevää että paremmin asian osaava neuvoo toista.

2. Mielikuvaharjoittelu.
Tämän voi toteuttaa hyvin monella tavalla, mutta otetaanpa esimerkiksi psykologinen teoria, jossa on kahdeksan vaihetta. Voit kuvitella mielessäsi tutun lenkkireittisi ja "sijoittaa" teorian vaiheet aina tiettyyn kohtaan reittiä. Kun sitten ajattelet koetilanteessa reitin uudelleen mielessäsi, asiat voivat muistua hyvinkin elävästi mieleen.


3. Vaikeuksien kautta voittoon.
Tämä tarkoittaa oikeastaan kahta asiaa. Ensimmäisenä monille tulee varmasti mieleen se perinteinen "ei saa luovuttaa" ja se on kyllä aivan totta. Mieti tehtävä aina loppuun asti ja jos mieleen ei heti tule mitään, palaa siihen vielä myöhemmin uudelleen. Toinen ohje, joka tähän sananparteen sisältyy, on itselleen vaikeimpien osa-alueiden harjoitteleminen. Sanomattakin on luultavasti selvää, että jos harjoittelee vain jo osaamiaan asioita, ei paljon kehittymistä tapahdu.

4. Motivaatio kehiin!
No entäs sitten kun se motivaatio on totaalisen hukassa? Mieti syitä sille, miksi opiskelet. Jos olet lukiossa, tavoitteesi on luultavasti päästä ylioppilaaksi. Monilla on myös se unelmaopiskelupaikka, johon tähtää. Jos pitkän tähtäimen jutut eivät tunnu motivoivan, lupaa itsellesi kokeisiin lukiessa vaikka herkkuja. Parempi se motivaatio on kaivaa esiin vaikka suklaan avulla, jollei muuten :D


5. Käytännön esimerkit.
Monista asiat tuntuvat liian abstrakteilta, jos niiden yhteys arkielämään puuttuu. Jos esimerkiksi kemiassa opiskellaan asioita atomeista ja molekyyleistä, kuvittele mielessäsi jokin konkreettinen esine ja ajattele atomit sen rakenteiksi. Yhteyksiä arkielämään kyllä useimmiten löytyy, ainakin jos on valmis näkemään vähän vaivaa ja vaikka googlaamaan asian.

6. Kertaus on opintojen äiti.
Lähes kukaan ei muista vaikeita asioita tuosta vaan. Varsinkin sellaiset jutut, joissa on ollut vaikeuksia, vaativat yleensä paljon kertaamista. Älä siis luovuta heti ensimmäisen lukukerran jälkeen, vaan palaa asiaan uudelleen ja uudelleen. Myös aiemmin hyvinkin opitut asiat saattavat unohtua melko nopeasti, jos aivot vastaanottavat koko ajan uutta tietoa aiheesta. Kertaa siis myös asioita, jotka jo osaat hyvin.


7. Kysy!
Tämä neuvo on varmasti jokaisessa opiskeluvinkkilistassa, joten tulipahan se nyt tässäkin mainittua. Opettajan lisäksi voi kysyä esimerkiksi vanhemmilta, sisaruksilta tai alan ammattilaiselta, oikeastaan ihan keneltä vain, jonka uskoo aiheesta jotakin tietävän.

8. Yhtenäisyyttä lukemiseen.
Jos psykologian kirjassa on vaikkapa kolme kappaletta, jotka liittyvät motivaatioon, ne kaikki kannattaa lukea samalla kerralla. Näin asiat muodostavat ehjempiä kokonaisuuksia ja ne liittyvät jo opiskeluvaiheessa yhteen mielessä.


9. Otsikot ja kuvat huomioon.
Tätäkin toitotetaan yleensä joka tuutista, mutta silti todella monet hyppivät kuvien ja kuvatekstien yli. Monesti niissä on tiivistetty tekstin asioita ja erityisesti ne auttavat kuvamuistilla oppivien opiskelua. Kuvat myös kertovat asiat monesti paljon havainnollisemmin kuin kirjoitettu teksti.

10. Yksi kerrallaan.
Tämäkin on ehkä aika itsestäänselvä, mutta tuleepahan nyt ainakin muistutettua tästäkin. Eli kaikessa yksinkertaisuudessaan: lue yhtä ainetta ja yhtä asiaa kerrallaan. Yritä jaotella koealue toisiinsa liittyviin osiin, jotka sitten luet kaikki eri päivinä. Esimerkiksi historiassa voit jaotella alueen eri aikakausien mukaan, kuten keskiaika, uusi aika jne. Psykologiassa toimii taas esimerkiksi jako koulukuntiin; yhtenä päivänä behaviorismia, toisena kognitiivista psykologiaa.

Lähteekö joku näistä vinkeistä kokeiluun? : Jenny

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kommenttisi ilahduttaa enemmän kuin uskotkaan <3 Muistathan kuitenkin pysyä asiallisena!

.sidebar { text-align: center; } .sidebar{ float: right; margin-right: -10px; }